Sinäkin lienet törmännyt samaan ongelmaan kuin lukemattomat muutkin lukijamme, sekä allekirjoittanut itse, valokuvien siirtelyyn ja lajitteluun sekä varmuuskopiointiin kuluu aivan liikaa aikaa. Siksi yllätyinkin kuullessani ThePhotoStick -laitteesta.
Yllättävää tilanteessa oli myös se, että kuulin laitteesta erään tuttavani, joka tunnetusti ei paljoakaan koneista ymmärrä, kautta hänen kysyessään Photo Stick Kokemuksia minulta. Itse asiassa hänhän oli laitteen jo ostanut, mutta päätti kuitenkin varmistaa laitteen toimintaa minulta.
Kiinnostuin itsekin kyseisestä Photostick -laitteesta ja päätinkin ottaa sen raatimme tiukkaan arvosteluun!
ThePhotoStick on hyödyllinen tarvike, joka tekee puolestasi kaiken raskaan työn kuvien varmuuskopiointiin liittyen!
Artikkeli päivitetty: 8 lokakuu 2024
Kyllästyttääkö kuvien varmuuskopiointi?
Valokuvien varmuuskopiointi on pakollinen paha, joka usein jää tekemättä kuvia koneelle tuodessa. Aina lomareissun jälkeen tuodaan tuhat uutta kuvaa koneelle ja ajatellaan sitten että kai ne myöhemminkin voi tikulle varmuuskopioida.
Todellisuudessa homma muistuu mieleen vasta jonkun siitä mainitessa ja silloin rästissä saattaakin olla jo vuosien kuvat ja edessä valtava työsarka.
Yleensähän kuvat joudutaan varmuuskopiointia varten joko yksitellen tai vähintäänkin kansioittain siirtelemään manuaalisesti ulkoiselle medialle kuten muistitikulle. Mikäli kuvat olisivat valmiiksi siististi samassa paikkaa, ei työrupeama olisikaan niin suuri, mutta allekirjoittaneen, kuvat eivät yleensä kauhean siististi ole.
Ennen kuvien säilytys oli yksinkertaista. Mutta nyt tarvitsemme digitaalista säilytystilaa, johon liittyy muutamia ongelmia. Ennen ehkä tulipalo tai kosteus saattoi uhata kuviasi, mutta nyt niitä uhkaavat virukset, hakkerit ja bugit.
Saatat myös vahingossa poistaa ne.
Kuvien säilytys vie paljon tilaa. Kovalevyt ovat kalliita, mutta usein niitä tai pilvipalvelutilaa tarvitaan, sillä yksittäinen kone ei voi säilöä mahdotonta määrää kuvia.
Mikäli tämä kuulostaa tutulta tilanteelta, on meillä siihen ratkaisu, ThePhotoStick. Jatka siis jutun lukemista kuullaksesi meidän testiraatimme Photo Stick Kokemuksia.
Mikä ThePhotoStick on?
Photostick on USB-muistikku, joka mahdollistaa kaikkien kuviesi, videoidesi ja muunkin median varmuuskopioinnin vain yhdellä napinpainalluksella! Se varastoi ja järjestelee tiedostojesi varmuuskopiota, joten et enää ikinä hukkaa mitään!
Sinun ei oikeasti tarvitse valita tiedostoja ja raahata niitä kansiosta toiseen tai kopioida ja liittää miljoonaa kertaa. Photosticktekee kaiken tämän puolestasi. Sinun tarvitsee vain painaa yhtä nappulaa ruudulla, ja tämä upea ajansäästäjä tekee kaiken aikaa vievän pikkunäpräyksen puolestasi ja vieläpä salamannopeasti! Ei hämärien sovellusten asentelua tai mitään sellaista, kaikki toimii suoraan tikulta.
Photo Stick ei myöskään ainoastaan varmuuskopioi kuviasi, vaan se myös auttaa sinua organisoimaan ne!
Tavallisestihan sinä joudut itse etsimään kuviesi joukosta monistetut kuvat ja poistamaan ne manuaalisesti. ThePhotoStick kuitenkin tekee tämän automaattisesti! Varmuuskopioidessaan kuvat se suodattaa monistetut versiot samasta kuvasta säästääkseen tilaa!
Laitteesta on saatavilla kolmea eri versiota, joilla kaikilla on oma paikkansa. Saatavat versiot eroavat tallennuskapasiteetiltaan toisistaan. PhotoStick -mallistoon kuuluvat 8GB, 64GB sekä 128GB mallit tikusta. Mikäli kysytään suuntaa antavia Photo Stick kokemuksia laitteiden tallennuskapasiteetista, mahtuu 8GB tikulle keskimäärin noin 3500 kuvaa, 64GB tikulle keskimäärin noin 30000 kuvaa ja 128GB tikulle jopa hurjat 60000 kuvaa.
Kuinka Photostick toimii?
Laitteen käyttö on huippusimppeliä ja onnistuu yhdellä klikkauksella. Sinun ei tarvitse olla it-nörtti osataksesi käyttää sitä! Tökkää vain tikku sisään ja seuraa ohjeita!
Photo Stick toimii kuten mikä tahansa muukin laadukas muistitikku, yhdellä suurella erotuksella. Photostickille on nimittäin esiasennettuna erikoiskehitteinen oma ohjelmistonsa, joka mahdollistaa kaikkien tärkeiden kuviesi ja videoidesi varmuuskopioinnin vain yhdellä klikkauksella.
Tässä yksinkertaistettu ohje kaikille photo stick kokemuksia kysyneille:
- Varmista ensin että tietokoneesi on päällä
- Laita Photo Stick USB-porttiisi. Odota, että laite tunnistetaan, jolloin se ilmestyy resurssienhallintaan (Tai työpöydällle, mikäli kyseessä on Macintosh-laite)
- Avaa tiedosto nimeltä ThePhotoStickWindows.exe (tai ThePhotoStickMac, mikäli käytät Macintosh-laitetta), paina sitten ”Go” painiketta aloittaaksesi varmuuskopioinnin.
- Odota rauhassa että prosessi varmuuskopioi kaikki kuvasi.
Laitteen asetuksista voit vaihtaa tapaa, jolla tiedosto järjestetään eli vaikkapa kategorisoimalla ne tiedostomuodon mukaan (.jpeg, .mp3, .mp4, yms.). Myös muita järjestelytapoja on olemassa mikäli nautin ennemmin vaikkapa ajan mukaan järjestyksessä olevasta sisällöstä.
Kun prosessi on valmis, kaikki kuvasi ja videosi tietokoneelta ovat tallennettuina turvallisesti ja laadukkaasti PhotoStickille. Voit käyttää PhotoStickiä myös toisella tietokoneella katsellaksesi ja kopioidaksesi kuvia tietokoneen muistiin, mikäli niin haluat.
Se on niinkin yksinkertaista, kuin PhotoStickin liittäminen USB-porttiin uudellleen ja GO-painikkeen napauttaminen. Kun päivität varmuuskopiosi, vain ja ainoastaan kuvat, joita ei vielä ole PhotoStickillä, lisätään varmuuskopioon. Näin ollen varmuuskopion päivitys on aina nopeampaa kuin ensimmäinen kerta. Tällä tavoin voit myös varmistua etteivät viimeisimmätkään kuvasi ja videosi katoa, mikäli tietokoneellesi käykin jotakin.
Itse allekirjoittanut suosittelisi varmuuskopioiden tekemistä aina uusia kuvia tuotaessa, tai säännöllisesti esimerkiksi kerran kahdessa viikossa, kuten itse teen. Näin ollen en vahingossakaan unohda jotakin tärkeää muistoani varmuuskopiosta.
Miten ThePhotoStick hyödyttää sinua?
Eihän tämä mikään oikea arvostelu olisi, ellen listaisi omia suosikkiominaisuuksiani teille lukijoille, jotka olette Photo Stick kokemuksia minulta kyselleet. Tässä siis listattuna lempiominaisuuteni.
- Yhden klikkauksen varmuuskopio: Riittää kun yksinkertaisesti liität laitteen tietokoneesi USB-porttiin, avaat ohjelmiston ja painat GO nappulaa. Tämän jälkeen kaikki kuvasi ja videosi varmuuskopioidaan, ja voit vaikka hakea kahvin sillä aikaa, PhotoStick :in hoitaessa tylsän kopioinnin ja lajittelun puolestasi.
- Erittäin helppokäyttöinen ja mukava: Tämän laitteen, ja sen mukana tulevan ohjelmiston ansiosta tämä kaikki helpottuu ja nopeutuu huomattavasti. Jopa isovanhempasi oppivat käyttämään sitä!
- Yhteensopiva kaikkien mediaformaattien kanssa: Olipa kyseessä sitten JPEG, PNG, JPG tai MP3, tämän laitteen avulla kykenet tallentamaan kaikki kuvasi, videosi sekä minkä tahansa muunkin mediasi. Tuettuihin tiedostomuotoihin sisältyvät muun muassa seuraavat: jpg, gif, png, tiff, pct, ico, bmp, avi, raw, mov, wmv, mpeg4
- Nopeaa ja automatisoitua: Photo Stickin ohjelmisto etsii näihin tiedostomuotoihin tallennettuja tiedostoja automaattisesti tietokoneeltasi ja varmuuskopioi ne. Älykäs ohjelmisto nimittäin tekee niin varmuuskopioinnin kuin kuvien ja videoiden organisoinninkin automaattisesti puolestasi!
- Ei vaadi internetyhteyttä: Voit käyttää photostickin älykästä ohjelmistoa missä ja milloin tahansa (kunhan tietokoneeseesi tulee virta), jopa ilman internet-yhteyttä. Toisin kuin pilvipalveluja hyödyntävät varmuuskopiot, jotka vaativat vakaan ja nopean internet-yhteyden toimiakseen.
- Ei tilausta = ei kuukausimaksuja: Toisin kuin pilvipalveluita hyödyntävät kilpailijansa, et tarvitse kuukausi/vuosilisenssin maksua.
Photo Stick Kokemuksia
Photo Stick kokemuksia yhdistää se, että tuotetta kuvaillaan yhden-klikin-ihmeeksi, sillä toimiakseen ja tehdäkseen kaiken edellä mainitun Photo Stick tarvitsee sinulta vain yhden klikkauksen!
Ainoa huono asia, joka on tullut ilmi Photo Stick kokemuksia kysellessä, on tilan loppuminen kesken. Siksi suosittelemme lämpimästi tilaamaan 128GB-mallin laitteen.
Mikäli et usko minua, kuuntele kaverini Kentin Photo Stick kokemuksia. Minä en ota loppujen lopuksi kovinkaan paljon kuvia ja erittäin vähän videota, mutta kaverini Kent on valokuvaaja, joten hänellä tiedostoja on paljon enemmän.
Suosittelin PhotoStick –laitetta Kentille ja tässä on hänen tuomionsa:
Toinen kaverini ei ota kovinkaan paljoa valokuvia, mutta hän tykkää videoiden kuvaamisesta!
Mitä ThePhotoStick maksaa?
Näin helppokäyttöisen ja yleiseen ongelmaan vastaavan laitteen luulisi maksavan paljon, mutta ThePhotoStick on erittäin edullinen, ja maksaakin vähemmän kuin moni tavallinen muistitikku. Kuten aiemmin mainittu, on sitä saatavilla kolmessa eri tallennuskapasiteetissa: 8GB, 64GB ja 128GB.
Voit siis valita juuri sen mallin, joka sopii omiin tarpeisiisi!
Jos et ole varma siitä, mikä koko on sinulle oikea, suosittelen ottamaan suurimman, sillä ajan myötä tiedostojesi määrä ainoastaan kasvaa. Näin pystyt hyödyntämään samaa laitetta mahdollisimman pitkään, sillä hintaero ei loppupeleissä ole kovinkaan suuri.
Voit ostaa ThePhotoStick -laitteen heidän viralliselta sivuiltaan, jonne pääset artikkelin linkkien kautta. Tilatessasi laitteen heidän omasta verkkokaupastaan, saat myös hyvin reilun 40% alennuksen jokaisesta yliimääräisestä tilaamastasi tikusta.
The Photo Stick on varustettu 30 päivän rahat takaisin –takuulla, joten saat rahasi takaisin mikäli et ole tyytyväinen tuotteeseen. Photo Stick tulee palauttaa avaamattomana alkuperäisessä kunnossa. Takuuaika on 30 päivää ja se alkaa toimitushetkestä.
Mikäli Thephotostick on viallinen, on tilanne tietenkin toinen, sillä silloin ei puhuta varsinaisesta takuusta vaan viallisen tuotteen palauttamisesta.
Tilaa siis rohkeasti itsellesi, ystävillesi ja vanhemmillesi PhotoStick -laiteet, sillä se on käytännössä riskitöntä!
Yhteenveto
Testattuamme PhotoStick -laitteen läpikotaisin, voi raatimme varauksetta suositella laitetta kaikkiin armuuskopiointitarpeisiisi.
Tämä laite toimii aivan kuten kovalevysi, sillä erolla että tämä on paljon kompaktimpi ja suunniteltu nimenomaisestiu kuvien ja videoiden varmuuskopioita varten!
Ohjelmisto on erittäin helppokäyttöinen, joten vähemmänkin koneista tietävät osaavat varmasti sitä käyttää. ThePhotoStick toimii erinomaisesti kaikilla tietokoneilla, olipa kyseessä sitten Windows- tai Macintosh -pohjainen tietokone.
ThePhotoStickin ansiosta sinun ei edes tarvitse organisoida kuviasi itse, se tekee senkin puolestasi!
Laitetta on saatavilla eri kokoisena, kuten tavallisiakin USB-tikkuja, ja mahtuu malliversiosta riippuen jopa 60 000 kuvaa! Muistathan tilata riittävän suurella kapasiteetilla varustetun version.
Parhaan 128GB mallin saat nyt edulliseen vain 71,99 € hintaan. Tätä mallia voimme suositella aivan kenelle tahansa, ja se onkin verkkokaupan myydyin malli. Etenkin videoita varmuuskopioidessa saattaa 8GB tai 64GB mallin tila rajoittaa varmuuskopiointia. Siksi useat ostavatkin suoraan 128GB, jotta laitetta ei tarvitse päivittää ja tilan voi luottaa riittävän kaikkiin tarpeisiin!
Voinkin kaikille Photo Stick kokemuksia kysyville kertoa, että koska saat tilauksellesi täyden 30 päivän rahat-takaisin takuun, en näe yhtäkään syytä mikset ottaisi laitetta testiin!
Lukiessaan Photo Stick kokemuksia monet saattavat miettiä vaihtoehtoisia tapoja varmuuskopiointiin, kuten erilaisia pilvipalveluja tai möhkelemäisiä ulkoisia kovalevyjä. Photostick tarjoaa kuitenkin monta suurta hyötyä näihin vaihtoehtoihin verratessa, nimittäin:
- Ei turhia kalliita kuukausimaksuja
- Ei epämääräisiä sovelluksia
- Eikä rumia ulkoisia kovalevyjä pöydälle
Laitteen käyttö ei vaadi nettiä, joten tiedostot ovat ulottuvillasi jopa ilman nettiyhteyttä. Netittömyydessä on myös se hyvä puoli, että tiedostoja ei ladata minnekään, joten hakkerit eivät pääse niihin käsiksi. USB-tikku on teknisesti korkealaatuinen, joten tiedostot säilyvät sillä turvassa pitkäänkin.