Missio
Haluatko tietää lisää meistä ja meidän tavoitteistamme? Haluamme esitellä lukijoillemme Digitogy ajatusmaailman ja kertoa hieman lisää yrityksen arvoista sekä tavoitteista. Olemme teknologiaan intohimoisesti suhtautuvista yksilöistä koostuva tiimi, jonka kaikki jäsenet jakavat yhteisen tavoitteen: teknologiaan. Elämme parhaillaan digiaikaa, joten olemme riippuvaisia netistä ja lähes koko kommunikaatiomme toimii netin varassa 24/7. Olipa kyseessä työ, koulu, kaverien tai perheen välinen yhteydenpito ja niin edelleen. Tämä on syy siihen, miksi teknologiaan on tullut hyvin merkityksellinen osa elämää.
Teknologiaan on muuttanut tapaa, jolla kommunikoimme ja kuinka lähetämme ja vastaanotamme informaatiota huolimatta siitä, missä päin maailmaa olemme. Olipa teknologiaan kuinka hyvä asia tahansa, on teknologiaan myös mahdollisia uhkia, jotka voivat pahimmillaan aiheuttaa käyttäjille suurta harmia. Nämä teknologiaan heikentävät ongelmat ovat suurempia ja todellisempia kuin ennen, joten meidän tulee suojella itseämme niitä vastaan. Ikävä kyllä osa ihmisistä hyväksyy haitat sellaisenaan, ja toiset eivät edes tiedosta riskejä. Tästä syystä me Digitogylla koemme tehtäväksemme auttaa ihmisiä tunnistamaan uhat ja toimimaan asianmukaisella tavalla niiden estämiseksi.
Tutustu tiimiin
Tiimimme koostuu teknologiasta ja uusista laitteista kiinnostuneista yksilöistä. Kirjoitamme lukijoillemme rehellisiä arvosteluja uusista tuotteista. Tiimin jäsenet rakastavat nettimaailmaa ja käyttävät sitä päivittäin erilaisiin tehtäviin. Tiimimme jäsenet ovat siis hyvin tottuneita teknologiaan käyttäjiä ja siten voimme arvostella tuotteet vankkaan kokemukseen pohjautuen. Haluamme myös varmistaa, että lukijamme saavat parhaan mahdollisen korkealaatuinen tuote. Teemme kaikkemme pysyäksemme teknologian huipulla ja ajan tasalla kaikkiin liittyen. Jaamme tietomme mielellämme kaikkien lukijoidemme kanssa. Tervetuloa mukaamme!
Kuinka tarkistusprosessimme toimii
Me Digitogylla rakastamme teknologiaa. Me teemme aina parhaamme tarjotaksemme sinulle rehellisiä ja puolueettomia tuotearvosteluja. Emme nimittäin halua lukijoiden tuhlaavan rahaa huonoihin tuotteisiin, vaan panostavan laatuun. Meidän arviointimme perustuvat todellisiin käyttäjäkokemuksiin, jotta tuloksemme ovat mahdollisimman autenttisia. Tiedämme, että menestyäksemme tällä alalla tulee kaikki tehdä rehellisesti. Näin annettu tieto toimii niin, että siitä on hyötyä ihmisille, joita palvelemme. Haluamme siis taata luotettavan verkkosivuston lukijoillemme teknologian maailmaan.
Tiedämme, että on paljon ihmisiä, jotka eivät koe olevansa sinut teknisten termien parissa. Tästä syystä meidän kokeneet kirjoittajamme pitävät kunnia-asianaan tarjota laadukasta sisältöä, joka vastaa ihmisten. Pyrimme kirjoittamaan arvostelut sellaisella tavalla, että myös teknologiasta vähemmän kiinnostuneet ihmiset ymmärtävät sisällön, olipa kyseessä aloitteleva tai tottunut netin käyttäjä. Lue eri tarvikkeista kirjoittamiamme arvosteluja tämän linkin kautta.
Me testaamme ja arvioimme kaikki tuotearvostelumme
Tiimimme testaa laitteet henkilökohtaisesti ja siten voimme varmistaa arvostelujen laadun. Varmistamme, että lisäämme tuotteen plussat ja miinukset jokaiseen tuotearvioon. Voitkin odottaa, että artikkelit on kirjoitettu rakkaudella teknologiaa kohtaan. Niihin on panostettu huolella ja ne on kirjoitettu suoraan lukijamme mielessä pitäen. Tuotteen ominaisuuksien lisäksi lisäämme tuotteen hyödyt ja sen, kuinka ne todellisuudessa toimivat. Tavoitteemme on auttaa lukijoitamme tekemään valistuneita päätöksiä tuotteita ja palveluita netistä ostaessaan.
Keräämme palautetta asiakkailta
On aina tärkeää hankkia henkilökohtaista palautetta myös muilta käyttäjiltä tuotteisiin liittyen. Siten saamme paremman kokonaiskuvan laitteiden toimivuudesta eikä arvostelu perustu enää vain yhteen arvioon. Jaamme myös asiakkaiden mielipiteitä arvostelussa – niin huonoja kuin hyviäkin. Kaikki mielipiteet ovat nimittäin tärkeitä ostopäätöksen tekemisessä ja joillakin ominaisuuksilla on enemmän painoarvoa kuin toisilla. Tästä syystä on tärkeää saada kokonaisvaltainen kuva arvostelemistamme tuotteista.
Olemme yksityinen yritys
Digitogy on täysin yksityinen yritys, mikä tarkoittaa sitä, että arvostelumme eivät perustu lainkaan markkinointiin. Tehtävä, vaan teemme tätä puhtaasta intohimosta teknologiaan. Meillä ei ole yhteistyökumppaneita, vaan toimimme täysin yksityisesti.
Kerro meille huolesi
Kannustamme sinua, lukijaamme, lähettämään meille kommentteja sekä positiivista ja negatiivista palautetta. Se auttaa meitä parantamaan työmme laatua sekä pitämään yllä standardejamme tärkeän ja ajantasaisensekä liittyvän sisällön tarjoamiseen.
Digitogy ei hyväksy maksettuja mainoksia, sillä se sabotoi firmamme visiota ja tavoitteita. Emme halua luopua rehellisestä ja puolueettomasta näkemyksestämme tuotteisiin ja palveluihin liittyen. Tästä syystä olemme täysin sitoutuneita tarjoamaan rehellisiä arvosteluita ja tuotearvioita, joista on hyötyä lukijoillemme. Voit olla yhteydessä meihin tämän linkin kautta.