Minun Bondic Nestemäinen Muovihitsaaja -Arvosteluni

Kaikki on niin hyvin, kunnes jokin tärkeistä esineistäsi hajoaa. Emme halua eroon meille tärkeistä asioista, joten mitä meillä on tapana tehdä näissä tilanteissa? No luonnollisesti yrittää korjata esine itse. Jostain syystä paras ratkaisu useisiin tilanteisiin tuntuu olevan pikaliima. Ja niin olemme tilanteessa, jossa pyörittelemme, kääntelemme, vääntelemme ja pönkkäämme esineitä eri asentoihin, jotta liima ehtisi kuivata ja pitäisi tämän jälkeen esineen kasassa. Ja lopputulos on se, että olemme yltä päältä liimassa ja alamme itse tarttua kaikkeen, mikä koskee meitä. Tiedämme, tämä on ärsyttävää ja myös me vihaamme sitä. Haluammekin esitellä sinulle ratkaisun. Sen nimi on muoviliima Bondic liima.

Hanki se nyt
Korjaa mitä vain tekemättä sotkua!

Olemme kaikki yrittäneet liimata lempilelujamme ja tavaroita, epäonnistuen täydellisesti tai jopa pahentaen tilannetta. Tämän nestemäisen muoviliiman kanssa taistelu on ohi!

Nestemäinen Muoviliima

Jokainen meistä rikkoo elämänsä aikana jotain, jonka olisi mielellään voinut jättää rikkomatta. Joskus siihen johtaa vahinko, mutta toisinaan sen aiheuttaa vihan purkaus, joka kaduttaa jälkikäteen. Olipa syy mikä tahansa, emme mielellämme hyväksy esineiden rikkoutumista, vaan yritämme korjata ne.

Osa meistä ihmisistä on luonnollisia McGyvereitä, jotka korjaavat mitä vain vaikkapa purukumilla. Suurin osa ei kuitenkaan ole ja minä kuulun siihen kategoriaan. Usein tuntuu, että jokainen korjausmetodi epäonnistuu, olipa kyseessä sitten teippi, nitominen tai pikaliima. Pikaliima on ehkä annetuista vaihtoehdoista usein se paras metodi. Tai oli, ennen kuin markkinoille saatiin Bondic UV.

Ongelma

Sanotaan, että rikoit vaimosi kukkaruukun, koska katsoit Kärppä-peliä ja mielestäsi tuomari tunaroi jälleen puusilmänsä kanssa. Panikoit ja keräät sirpaleet. Ajattelet fiksuna ihmisenä, että liimaat ne yhteen, eikä vaimosi huomaa mitään. Haet pikaliiman käsiisi, liimaat sormesi yhteen ja ruukunpalat poskeesi. Palat ropisevat lattialle, eikä mistään tule mitään. Kärpätkin pelaavat jo rankkareita ja vaimosi saapuu hetkenä minä hyvänsä.

Olisipa tilanteeseen ratkaisu, ajattelet. Kohta tulee sanomista, sillä jukkapalmu lojuu edelleen lattialla. Älä huoli, ota esille Bondic liima ja tilanne on pelastettu!

Hanki Nyt

Bondic Suomi Muoviliima

Bondic UV liima kokemuksia lukiessani vakuutuin, että Bondic liima on aivan täydellinen ratkaisu tähän ongelmaan.

Bondic liima kokemuksia yhdistää se, että ihmiset riemuitsevat siitä, kuinka Bondic Suomi mahdollistaa korjaustyöt ilman hirveää sotkua! Bondic mahdollistaa asioiden hitsaamisen yhteen liiman ja UV-valon avulla ja näin työpöytäsi pysyy siistinä!

Bondic Suomi on niin käyttäjäystävällinen ja mukavan muotoinen tuote, että asioiden korjaaminen sillä vie vain puolet siitä ajasta, minkä ennen käytit korjaustöihin! Jatka lukemista ja lue lisää Bondic liima kokemuksia.

Asioiden korjaaminen Nestemäisen Muovihitsaajan Avulla

Ennen kuin jatkamme Bondic liima kokemuksia, saatat ihmetellä, mikä on tämä nestemäinen muovihitsaaja, johon otsikossa viittaamme. Se on tietenkin Bondic liima!

Bondic UV on kuin liima, mutta ei kuitenkaan, sillä sen toimintaperiaate on eri. Bondic Suomi kuivaa vain UV-valon avulla!

bondic

bondic kokemuksia

Bondic kokemuksia lukiessa selviää, että liima todellakin kuivaa vain, kun sinä itse tahdot niin! Liima ei siis kuivaa edes paketissa ilman korkkia ja näin ollen se jo aina käytettävissäsi kun sitä tarvitset! Liiman avulla korjaat mitä vain, olipa kyseessä sitten puu, muovi, lasi, metalli tai jokin muu materiaali.

Hanki Nyt

Bondic Suomi Ominaisuudet

Bondic liima kokemuksia jaettaessa, tulee tietenkin esitellä myös tuotteen ominaisuudet ja liiman käyttämisen edut.

bondic

bondic kokemuksia

  1. Monikäyttöinen– Bondic UV toimii melkein millä vain materiaalilla. Liima tarttuu muoviin, paperiin, lasiin, metalliin tai vaikkapa puuhun, joten sitä voi käyttää melkeen mihin tarkoitukseen tahansa!
  2. Kestävä– 10 kertaa kestävämpi kuin pikaliima. Tuote on jotain liiman ja hitsauksen väliltä, joten korjausprosessi tuottaa kestävämmän tuloksen, muttei kuitenkaan vaadi hitsaustekniikkaa.
  3. Kontrolloitu kuivuminen– Vaatii UV valon kuivatakseen, joten liima alkaa kuiva vasta kun päätät niin. Liima ei kuivu purkkiin ikinä, toisin kuin vaikkapa pikaliima!
  4. Turvallinen– Bondic Suomi on täysin myrkytön, eikä prosessi vaadi kuumuutta. Näin ollen liima on turvallinen vaikka kotitaloudessa olisi eläimiä tai lapsia!

Bondic Liima: Käyttäjän Arvostelu

Tiedän, että se näyttää hieman liian hyvältä ollakseen totta. Tarkoitan, että jos kyseessä on jotain muovia ja hitsausta, luuletko, että se on jotain vaarallista? Joten tässä on muutama ihminen, joka on testannut sen itse.

bondic

bondic kokemuksia

Aluksi halusin kokeilla sitä vain esineisiin, joilla ei ollut niin suurta tunnearvoa. Sitten huomasin, että se toimii ja on oikeasti melko uskomaton tuote. Tykkään erityisesti siitä, että se muistuttaa muodoltaan kynää, sillä näin se on helppokäyttöinen. Nyt olenkin hulluna siihen ja olen liimannut sillä jopa iPhoneani, jonka latausportissa oli häikkää. Se toimii täydellisesti!
John Kyllonen, 31
Luin Bondic liima kokemuksia ja halusin kokeilla aluksi, kuinka vahvaa se oikeasti on. Käytin sitä ensin ovessani olevaan aukkoon. Täytin ja maalasin aukon ja siitä ei edes huomaa, että se oli rikki. Koputtamalla aukkokohtaa ei voisi mitenkään tietää, että siinä kohti on ollut aukko. Tämän jälkeen aloinkin täyttää seinieni reikiä sillä. En kuitenkaan pidä siitä, että tuotteen paketti on niin pieni. Olisi kiva saada liimaa suuremmassa paketissa.
Adrien Lampinen, 25

Hanki Nyt

Bondic Liima – Mistä Ostaa

Nyt, kun olemme käyneet läpi kaikki UV liima –yksityiskohdat, on jäljellä enää yksi kysymys. Mistä ostaa liimaa? Ja millainen on Bondic hinta? Vastaus on äärimmäisen yksinkertainen, sillä paina vain tätä linkkiä ja pääset sivustolle, josta saat kaupan päälle huikean alennuksen!

Bondic Hinta

bondic kokemuksia

Bondic Suomi tulee erilaisissa paketeissa ja hinnat vaihtelevat paketin mukaan. Mikäli ostat yhden kappaleen, maksat täyden hinnan, sekä toimitus- ja käsittelykulut.

Suosittelenkin siis ostamaan kaksi kappaletta ja saat kolmannen ilmaiseksi! Mutta mikäli teet tilausta vaikkapa itsellesi ja kavereillesi, suosittelen ostamaan kolme, sillä silloin saat kaksi ilmaiseksi! Näissä kahdessa vaihtoehdossa tulee lisäetuna ilmainen kuljetus!

Hanki Nyt

Lopputulema Bondic Suomi Arvostelusta

Koska satun olemaan melko kömpelö, voin sanoa, että todellakin tarvitsen tätä tuotetta elämässäni. Nyt kun menen jonnekin ja aiheutan jälleen kerran pienimuotoisen katastrofin, voin kaivaa esille Liima ja olen valmis uuteen koitokseen.

Mielestäni UV liima Bondic ansaitsee pisteinä 9/10. Ainoa syy sille, että pudotan yhden pisteen pois, on se, että mielestäni liima tulee liian pienessä paketissa. Kaikki asiat, jotka hajotan, eivät ole suinkaan pieniä. Toivonkin, että jatkossa liimaa saa myös suuremmassa paketissa.

Olen tyytyväinen siihen, että Bondic UV on poikkeuksellisen turvallista käyttää. Joten jos vaikkapa koirani tulee ja alkaa jyrsiä liimattuja esineitä, ei se saa myrkytystä. Ainoa riski on se, että koira onnistuu liimaamaan itsensä jonnekin, mutta se riski täytyy ottaa. Onneksi liimaa ei tarvitse lämmittää, joten palovammat eivät ole mahdollisia. Se on myös helppoa siivota pois vääristä paikoista, sillä liima ei kuiva ilman UV valoa. Wau!

9 Kokonaispisteet
Bondic Arvostelu

Ominaisuudet
9
Rahan arvo
9
Helppokäyttöisyys
10
ETUJA
  • Vahva
  • Tehokas
  • Ei sotkua
  • Hallittu kuivaus
HAITAT
  • Se ei ole liima
Avatar photo

Saana, jolla on tietoturvan sertifikaatti, on tinkimätön intohimoiselle verkkomaailmalle. Hänen erityinen kiinnostuksensa liittyy verkkoteknologioihin, tietoturvaan ja yksityisyyteen liittyviin aiheisiin. Kokeneena IT-asiantuntijana hän pyrkii jatkuvasti pysymään ajan tasalla uusimmista teknologioista ja tietoturvan toimenpiteistä. Saana iloitsee suuresti siitä, että voi jakaa tietonsa ja asiantuntemuksensa lukijoillemme. Mahdollisista tiedusteluista tai yhteistyöehdotuksista voit ottaa häneen yhteyttä osoitteessa saana@digitogy.eu.

Kuulemme mielellämme ajatuksesi

Jätä vastaus

Digitogy.eu